tiistai 11. syyskuuta 2012

a demon inside me

moi.
Haluan tappaa sen jokun sisältäni en tiedä mikä se on, mutta se tekee minusta hirviön,
hirviön joka satuttaa rakkaitaan ja itseään. En tahtoisi tehdä niin, mutta se vain pakotta,
minua jatkamaan sitä ei en voi pysäyttää itseäni itken en halua kokea sitä tuskaa enään.
Sitä tuskaa, kun olen satuttanut kultaani. En haluaisi tehdä niin mutta menen pinnanalle,
liian helposti. Monet ihmiset eivät edes tiedä kunka alas voin vajota palaamatta takaisin.
Mikään ei enään satu uudet viillot vain tuntuu ontolta.. itkettää en halua, mutta silti jatkan
käteni ovat rumat mahani on ruma jalkani on rumat. Miksi olen tehnyt näin itselleni,sen
voin selittää niin  melkein jo neljä vuotta masentuneena. 6 kertaa yrittänyt itsemurhaa.
kerran siskoni oli nähnyt kuinka roikuin ikkunasta ulos juuri hyppäämäisilläni kysymys miksi?
miksi  teen näin? Haluan vain tappaasen demonin sisältäni en enään kestä haluan palata
aikaan jolloin olin onnellinen,kun pärjäsin viiltelemättä.Silloin kun en satuttanut kultaani
näin paljon. Olen väsynyt en jaksa haluan laihtua,laihtua paljon yritän olla syömättä
ja teen sen taas oksennan toivon vaan, että pystyn lopettamaan sen nopeasti, mutta ei.
ei minulla nyt muuta hyvää yötä ja anteeksi kaikesta
♥:lla blacksymphony

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti