hei..
Kun kävelen missä tahansa kadulla tai jossain,
näen monia ihmisiä ja myös niin monia särkyneitä unelmia.
Mä oon unelmoinu aina tosi paljo mut enää en jaksa,
koska tiedän että pian joudun kumminkin pettymään,
pettymyksistäni olen joutunut selviämään _yksin_,
ei mua koskaa autettu.
Vaikka näytän ulkoa päin melko ehjältä lukuun,
ottamatta niitä säröjä mitä käsissäni ja jaloissa on..
Mut kukaan ei tietystikkään näe sisälleni
kukaan ei näe rikkinäistä jasua, kaikki näkevät
iloisen ja pirteän ja aina hyvälläpäällä olevan jasun.
Kukaan ei oikeesti ymmärrä miltä musta sillon pienenä tuntu,
kun mun kaverit kiusas mua,mä en oikeesti voi antaa,
sitä kokonaan anteeksi, siitä jäi isot jäljet muhun.
no kiusas mua muutki ku mun kaverit mut suurimmat ,
arvet jäi niistä 'kavereista'.
muistan kun meijän piti sillon joskus sopia se "riita"
na vaa sano et "sano sille et me sovittiin ja kai me joskus
voidaan olla kavereita"
no okei onhan ne nyt mun kavereita mut silti en oo antanu,
niille kunnolla anteeks ja tiiän sen olevan säälittävää.
Vanhat asiat on menny, mut noi vuodet jäi mun mieleen,
kun viilto käteen.
Hmm mitä muuta... niin oon yrittänu laihtua,mut se ei oo
onnistunu tosiaankaa hyvin, oon vaan lihonu..
mä en enää jaksais epä onnistuu missää, haluaisin vaa olla,
semmonen laiha joka ei ois ylipainonen.... niinku mä...
eilenki äiti oli vaan sillee ootko sä lihonu, teki mieli vaan huutaa
sille et sori etten laihu.sori etten mahu tohon mekkoon.
Sain uuden migreeni lääkityksen eli siis lääkkeiden sekakäyttöä,
mut mitä sitten jos tulee paska olo,jos halua kuolla?
onko hyvä antaa vahvoja lääkkeitä masentuneelle?
Mul ois ollu tänään sossut mut en menny ku en menny,
kouluun...
Pelkään että joudun vielä lähiaikoina pettymään pahasti,
taisiis pelkään sitä että petyn itseeni...Että en enää ookkaa
nii vahva mitä kuvittelen olevani..Sitten kun joudun kuuntelee
sitä kuinka huono mä oon taas..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti