Hei taas!
Tajusin et oon pelannu monia pelejä,mut huomasin,et elämä on
myös peli mut hankala sellanen, monesti kun astuu väärään,
"ruutuun" elämä on täyttä helvettiä. voi olla onnellinen jos pääsee
elämän loppuun ihan ehjänä.elämä on kuin pelais venäläistä rulettia,
joku kuolee ja tilalle syntyy uus. onko tää nyt reilua?
Mun elämä pyörii ainakin kun vanha kasetti,joka kelaa
kaiken alusta ja sitten loppuu ja sitten taas alusta.
mut mä sentään yritän jaksaa vaikka päivät on vaan,
täyttä paskaa toisensa perään, kuin suossa kävelis?
itseni satuttaminen alkaa uudestaan, kun nauha alkaa alusta.
Sitten katson tähtiin kaukaisiin ja niitä sitten sisimmässäni pääsen ,
koskettamaan, olen siellä kerrankin yksi niistä.
Mutta ihminen on kuin peili särkyy helposti,
niissä on kyllä erot, peili voi särkyä vain kerran, ihminen voi taas
särkyä monesti.En ole vieläkään saanut selville miksi ihmiset
särkyy niin helposti?
miks ihmiset satuttaa toisiaan tarkoituksella tai vahingossa.
vahinkoja sattuu kaikki tietää sen, mut silti ne saattaa satutaa,
ne voi satuttaa yhtäpaljon kun sun luottamus petetään taikka jos
sun lemmikki kuolee. Miks ihmisten pitää satuttaa ja
särkeä toinen,eikö sitä voi vaikka auttaa ja yrittää korjata?
Mulla itellä on yleensä ongelmana etten halua muiden apua,
koska tahdon selvitä asiasta yksin,koska pelkään että muut näkevät,
minun olevan heikko, koska oon rakentanu kovan kuoren jonka läpi,
moni ei nää vaikka oiski hyvä kaveri taikka tuttu.
mutta tässä teille mun tekemä runo joka kyl on vaihees,siihen
on hyvä lopettaa tai no en nyt tiiä:
"Katso tuon tytön käsiä,
niin kylmän sinisiä.
Huomaatko nuo viillot,
niin syvät punaiset.
Näetkö tuon tuskan ja kivun,
joka häntä joka päivä syö.
Huomaatko nuo kyyneleet,
jotka hänen poskilleen tippuu.
ei moni tule huomaamaan,
jos häntä ei koulussa näy.
moni ei edes huomaa,
jos hän ei palaisikaan kouluun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti