mitä jos mä kuolenkin.

Kaikessa taas aivan liikaa mietittävää, en vain yksin kertaisesti enään jaksa tuntea mitään... Olen vain turtunut ja en tunne mitään enään missään en vain enään jaksa tuntea. Yksin kertaisesti ei vain kiinnosta. Mua on satutettu taas aivan liikaa ja tuntuu sille taas että olis vaa parempi olla jossai muualla.. kuolla pois...  Haluan vain kadota ja olla tuntematta mitään... ihan sama astunko omaan huoneeseeni minulle tulee pahaolla rupean vain itkemään. tänään olen suurin piirtein vain itkenyt tein sitten mitä tahansa minusta tuntui etten voi olla itkemättä. olen yrittänyt pidättää itkua paljon. aamulla en meinannut päästä sängystä ylös.. En vain yksin kertaisesti jaksanut liikuttaa käsiäni ja jalkojani en vain kyennyt siihen.. makoilin sängyssä ja itkin. olisin vain halunnut jäädä siihen.. lopulta nousin sängystä raahasin peittoni ja tyynyni sohvalle ja menin makuulleni.. rupesin jälleen itkemään, oloani ei helpottanut.. Olen sisältä ihan kuollut ja tunnoton..  Ehkä on minun aikani luovuttaa elämässä. En ole edes pystynyt syömään, on vain oksettanut kokoajan en edes jaksa vaivautua ajattelemaan. En osaa ajatella omsta parastani enään. pitäis vaa osata päästää irti kaikesta. Kerranhan vaa se kirpasee.. mmh ei sitä tiedä.

feel better alone.

Viikonloppu meni.. sekään ei mennyt hyvin... minun mieltäni painoi kokoajan jokin.. aina kun rakas kysyi mikä minulla on en osannut vastata vastasin vain *ei mikään* ja yritin vääntää jonkinlaista hymyä.. Minulla oli arvoton olo... en vain osannut kertoa hänelle etten voi hyvin että minun tekisi mieli vain itkeä ja lähteä pois. hymy ei noussut kasvoilleni kuin pieneksi hetkeksi... minua pelottaa nukkua yksin, minua pelottaa nousta junaan ja lähteä pois koska pitäisi taa olla viikko ilman mitään kunnon tukea ja turvaa. En vain enään tiedä mitä teen jos hän ei tulekkaan ensivuonna tänne, tuntisin oloni tyhjäksi ja arvottomaksi... olisin jäänyt taas kerran kakkoseksi muille... Minkäs minä sille  voin jos en ole tällä hetkellä kaikkein parhaimmassa kunnossa ettei minun mielialani ole juurikaan noussut, niin että se on vain laskemaisillaan taas kerran... mietin välillä mitä kulta näkee kun hän katsoo minuun, näkeekö hän sen tyhjyyden ja tuskan täyttämän ihmisen.. vai mitä hän näkee? Ehkä tämä tyhjyys lähtee jossain vaiheessa vieköön istte vaikka kaiken mukanaan... minä olen päättäny kaiken vain olla ja mennä miten menee.

ehkä mä ansaitsen tän enkä parempaa.

Mulla on todella heikko olo.. tuntuu etten jaksa edes kävellä kun,tuntuu ettei enään jaksa  kantaa omaa painoaan kun tekee mieli vain itkeä tämä pahaolo pois. Tekisi mieli vain käpertyä lattialle ja itkeä ja itkeä.. Jälleen kerran minusta tuntuu että asiat olisivat menossa huonompaan suuntaan. Ahdistus möykky on palannut, se katosi yhdessä vaiheessa pois,mutta nyt se on tullut takasin niinkuin kaikki muutkin huonot asiat tässä mun elämässä. Oikeastaan musta tuntuu ettei puhuminen enään auta, se poistaa ehkä kymmenes osan mun pahastaolosta,mutta sitä on koura kaupalla lisää.. Olen niin väsynyt vain yrittämään että kaikki olisi taas täydellistä minä en vain yksin kertaisesti jaksa enään. olen kyllästynyt esittämään että voin hyvin ,Väsynyt siihen et mun pitää vaa panostaa ja pitää tätä kaikkee pystyssä yhtäaikaa.. tuntuu sitä kuin seinät kaatuis ja minä olisin vain yksin pitämässä niitä pystyssä.. En ainakaan tällä hetkellä olisi valmis ottamaan yhtään lisää ahdistusta nostavia asioita elämääni. mutta en nyt enään viitsi kirjoittaa joten heippa.