Olenkohan yrittänyt liian kauan itsekseni..tuntuun siltä etten enään jaksaisi edes yrittä mitään koska olen uupunut yrittämään itsekseni. haluaisin vain että joku tukisi minua. mutta kuka.. ei kukaan. ketään lähimmäistäni ei ylipäätäänsä kiinnosta miten voin. minua houkuteltiin tänään osastolle.mutta miksi menisin.kukaan ei tulisi katsomaan minua jäisin ihan yksin. ketään läheistäni ei kiinnosta edes minun asiani, siltä minusta tuntuu.. Minä todella yritän taistella että jaksaisin jatkaa elämääni. Minulla ei ole oikestikkaan ole ketään kelle kertoa,tämä kaikki mikä painaa minua, kukaan ei ota tosissaan tai kuuntele. minä olen pahoillani etten ole se oikea ihminen tähän maailmaan. minä olen pahoillani etten oikeasti nauti elämästäni. minä olen pahoillani kaikesta. Mä oon selviytyjä kuhan nyt hetkisen oon maas sit taas jaksan peittää murheeni sen jälkeen pidänkin murheeni taas sisälläni ja näytän voivan hyvin. Tiedän että kaikki olettavat sen jälkeen että voin hyvin,koska minä hymyilen ja näytän siltä että minä todella jaksan taas. Ei se sitä ole jokainen askel painaa,jokainen hymy tuntuu iskulta vasten kasvoja. jokainen kyynel tuntuu lasinsirulta silmässäni.... ehkä minä vain luovuttaisin...
Mulle tulee hyvin harvoin mieliteko kommentoida rändömien blogeja tai muuta vastaavaa, mutta ajattelin kirjailla sulle jotakin nyt kun kerran löysin tämän blogisi ja olen lueskellut näitä tekstejä. Niinhän se vaan menee, ettei kukaan voi koskaan täydellisesti ymmärtää miltä toisesta ihmisestä tuntuu, olipa tilanne mikä tahansa, mutta uskon etten ole ainoa joka voi kyllä ainakin jollain tasolla samaistua niihin fiiliksiin jotka näistä teksteistä välittyy. Olen sinua pari vuotta vanhempi ja olen koko ikäni ollut enemmän tai vähemmän masentunut (nykyisenä diagnoosina toistuva/pitkäaikainen masennus, paniikkihäiriö ja sekamuotoinen persoonallisuushäiriö), mutta kaikkein vaikeinta minulla on juurikin ollut yläasteesta lähtien. Olen käynyt terapiassa, syönyt eri lääkkeitä ja on minulla muutama osastojaksokin ollut takana. Jätin koulun kesken ja olen ollut viimeiset kaksi vuotta elämästäni kotona tekemättä mitään, odottaen vain että saisin lähitulevaisuudessa myönteisen työkyvyttömyyseläkepäätöksen. Kovin valoisalta ei minunkaan tulevaisuuteni ole siis nuoresta iästäni huolimatta näyttänyt.
VastaaPoistaMutta silti kaikesta paskasta huolimatta olen edelleen tässä. Toistelen aina muille masennuksesta ja muistakin ongelmista kärsiville ihmisille, että niin kauan kuin jaksat jatkaa taistelua ja pysyä elossa, asiat VOIVAT muuttua paremmaksi ja voin taata, että ne myös TULEVAT muuttumaan paremmaksi! Tämän olen saanut nimittäin itsekin kokea. Vielä vuosi sitten olin täysin valmis luopumaan kaikesta toivosta tulevaisuuteni suhteen, mutta sitten pikkuhiljaa asiat alkoivat loksahtaa jälleen kohdilleen. Takapakkeja on tullut lukuisia, mutta olen tämän syksyn aikana mm. muuttanut omaan asuntoon ja olen aloittelemassa opintojani uudestaan. Joka päivä haluan olla elossa aina vain enemmän. Ja voin taata, että vaikka sinäkin tuntisit olosi nyt kuinka toivottomaksi ja uupuneeksi tahansa, sinunkin elämäsi tulee näyttämään vielä valoisammalta jos vain jaksat pitää siitä kiinni. Olet vielä niin nuori ja vaikka tämä kliseiseltä kuulostaakin, sinulla on vielä niin kamalan paljon nähtävää ja koettavaa. Vaikka se siltä ajoittain tuntuisikin, niin elämäsi ei todellakaan ole tässä. Sinä tulet selviämään koska olet selvinnyt jo tähänkin asti. Ja jos et siihen yksin pysty eikä sinun yksin tarvitsekaan jaksaa kaikkea, älä pelkää pyytää apua. Sulla on varmasti ihmisiä ympärillä jotka kuuntelee jos vain uskallat puhua. Kirjoitit myös, että sinulle on ehdotettu osastolle menoa. Jos tunnet että sulla on vaara tehdä itsellesi jotakin, niin ehkä sairaalajaksosta voisi olla apuakin. Olisit ainakin turvassa ja siellä voitaisiin myös kokeilla jos jostain lääkkeestä olisi sinulle apua. Mutta mitä tahansa päätätkin tehdä, älä luovuta. Älä vaan luovuta.
Anteeksi ihan hirveästi että tällein yhtäkkiä pommitin sua tällaisella kilometriavautumisella, mutta kuten alussa mainitsin, joskus vaan tulee mieliteko antaa vähän rohkaisua tyypeille joiden ajatuksiin voin samaistua. En tunne sinua ollenkaan enkä sen syvemmin tiedä tilanteestasi mitään, mutta kuuntelen mielelläni jos haluat puhua jollekin. :--)
Minusta on juuri ihanaa että ihmiset antaa rakentavaa kommenttia c:
PoistaMua itkettää niin paljonku luen tätä. Kyyneleet vaa virtaa mun sisältä. Sisälleni vyöryää paha olo ja tuntuu kuin voisin samaistua joihinkiin tunteisiisi. Tekis vaan mieli halata sua oikein kunnolla pitkään ja olla sun tukena. Jos olisin ystäväsi kuuntelisin sinua keskeyttämättä ja sanomatta että kyllä kaikki menee vielä paremmin koska se varmaan saisi sinut tuntemaan että sanoisisin sen velvollisuudesta. Musta olet pärjännyt hienosti tähän asti. Jos yhtään helpottaa niin koita etsiä elämästäsi joitakin pieniä sinut iloseksi tekeviä asioita kuten tyttöystäväsi?. En sano et se vie pois pahan olosi, vaan se voi auttaa helpottamaan hieman oloasi.
VastaaPoistaYhdyn edellisen sanoihin:älä luovuta. Älä koskaan. Olet täydellinen juuri tuollaisena kauniina, söpönä huumorintajuisena tyttösenä. Ei ollut mielistelyä vaan (kehuja) ja totuutta kaikki. Sanoit että saatat näyttää kestävältä ihmiseltä mutta todellisuudessa olet todella herkkä ihminen. Minusta olet paljon kestävämpi kuin luuletkaan: olet kestäny tänne asti vaikka on ollut hetkiä jolloin on tehnyt mieli luovutaa.
Tiedän et ajattelet että mitä vittua tuo tulee tänne sanoon että älä luovuta vaikka ei tunne mua. En halua tunkeilla. Anteeksi että nyt että mää tälleen kirjottelen sulle tänne kommenttia näin myöhään julkaisusta, ja tälleen.
ANTEEKSI!! HIRVEESTI!!!
Koita pärjäillä nyt ja jatkossakin! c:
♥
minusta tämä on niin ihanaa kun tullaan antamaan kilttiä ja kannustavaa kommenttia ;__; kuten olen todennut ja monimuukin minä en ole luovuttaja . ääh olen hieman häkeltynyt mutta kiitos ♥
Poista