Mä oon tosi pahoillani nyt vaan kävi näin.
Sorruin, ja nyt yritän jatkaa eteen päin.
Lupauksen petin,ja ranteet auki vedin.
Punainen neste valui valkoisille lakanoilleni,
tunsin oloni hetken onnelliseksi.
Mut en ollut oikeesti onnellinen.
Väsymys on vieny multa kaiken.
Mä en oikeesti jaksais hymyillä,nauraa ja olla vahva.
Mut kaikki on siihen tottunu,
en haluu mun kuvioista luistaa.
Oon jaksanu tähän asti esittää onnellista vaikka oikeesti oon vaa,
pelkää siruu sisältä.
Pelkään et menetän mulle kaiken tärkeen.
Ne kaikki tärkeimmät.
Mä oon yrittäny muuttuu, mut en oo pystyny siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti