food? no thanks.

Ei ole halua enään syödä.. välillä en edes muista onko viime ruokailusta yli viikko vai vähemmän.. en kykene tekemään ruokaa,en kykene syömään, ei huvita,ei jaksa , eikä tahdo.. erehdyn syömään jotakin tulee ällöttävä olo
.kun taas kun on ollut viikon tai vain muutaman päivän syömättä olo on hyvä ei ole nälän tunnetta en koe tarvetta syödä mutta sen takia minua heikottaa ja pyörryttää välillä. Jaksamiseni on ihan nollassa koulu ahdistaa, kaverit ahdistaa,koti ahdistaa on vain yksi paikka missä ei ahdista.. ei löydy muilta ymmärrystä tai halua ymmärtää oloani. Onko se paljon pyydetty ymmärtämään että minulla on vaikeuksia syömisen ja oman henkisen jaksamisen kanssa. Romahtamisia on tullut aika isoina laskuina..  kun ei vaan enää jaksa onko täällä silloin joku joka ymmärtää ja kuuntelee? Toivottavasti on.. edes se yksi.. itkua päivittäin se ei lopu se ahdistaa se ei lähde... ihan kuin puhuisin jostakin persoonasta mutta ei se on vain se henkinen helvetti josta taistelen pois.

miksi se ei lopu koskaan,vaan tuottaa vaan lisää tuskaa

Äh... en tiedä miksi se ei lopu se vain jatkuu ja jatkuu.. se ei päästä musta irti.. oon ollu jo omasta mielestä pitkän aikaa kuivilla itseni vahingoittamisesta ja kiitos siitä kuuluu vain yhdelle ihmiselle. Ahdistuneisuutta kämppiksestä ja siitä kuinka kuuntelen sitä  ja sen huolia välittämättä siitä kuinka raskaalle se vetää mut itteni.. alaspäin on tultu vajottua aika kovalla tahdilla kun ei jaksa enää pitää itseään pystyssä.. voimat loppuu viikkoisin mutta viikonloppuisin unohdan kaiken kun pääsen rakkaani viereen,siellä saan kerättyä itseäni edes vähän kasaan.. saan ahdistuskohtauksia kaupoissa, kämpillä sille ei näy loppua.. välillä ajattelen että tekisin itselleni jotain pahaa mutta en halua satuttaa rakkaitani, vaikka ote lipsuukin hieman. Ei oo aikaa ajatella ittee ja yrittää saada itseäni kuntoon.. koulu vie aikaa  niin paljon.. positiivisia asioita olen laihtunut melkoisesti tämän vähän ajan aikana ja nautin siitä.. hieman vielä pitäisi lähteä niin olisin sujut vartaloni kanssa ehkä. Syömisestä on tullut vaikeampaa, enkä pysty syömään paljoa.. mutta eiköhän se täältä nousta jonain päivänä

We all get addicted to something that takes away the pain.

 tyhjää ahdistuneisuutta kaikesta, se on siis taas tullut takasisin, ahdistus koulusta, kavereista, perheestä kaikesta, luulin jo hetken oikeesti voivani paremmin ... Mutta väärässä olin.. Olin yttanut käytäntööni taas vaiheen "patoa tunteesi" Kuten aina ennenkin olen päätynyt patoamaan tunteeni.. minulla ei ole terapeutti aikoja ollut eikä mitään muutakaan ulkopuolista apua joten olen taas päätynyt omilleni.. Onhan minulla tyttöystävä joka haluaa kantaa huolta minusta, mutta karu totuushan se on etten vain pysty täysin luottamaan kehenkään. mutta olen yllättynyt siitä koska olen pystynyt myöntämään amiralle etten pysty enään pitämään itsetäni huolta yksin, etten pysty korjaamaan itseäni yksin, etten vain yksin kertaisesti pysty mitämään tätä pahaaoloa enään itselläni en vain pärjääkkään omillani.. ensinmäistä kertaa koskaan myönsin tuon jollekkin.. ensimmäistä kertää myönsin sen edes itselleni, etten pärjää enään yksin.. Olen löytänyt keinon lievittää ahdistusta se on tupakointi, mutta minulta pyydetään sitä että lopettaisin sen. Miksi minun pitäisi lopettaa se mikä tuntuu hyvältä joka saa hiemankaan pahaa oloani pois? Olen taas väsynyt kaikesta, minulla ei löydy kiinnostusta oikeastaan mihinkään, ja kaikki tuntuu niin tyhjältä ja tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälleni, olen hirveän ärtynyt kaikesta ja itken paljon... Ahdistuneisuuteni on johtanut minut taas satuttamaan itseäni.en käytä lääkkeitänikään enään koska ne eivät auttaneet...olen tarkkaillut painoani taas pitkän aikaan ja se vaihtelee paljon enkä tiedä mistä se johtuu.. yhteen vaiheeseen minua oksetti kokoajan, oksentelin ilman syytä ja paljon....Olen miettinyt pysyykö kukaan elämässäni loppuun asti vai karkaavatko kaikki loppujen lopuksi pois.. pelottaa jälleen että jäisin yksin, ilman ketään ilman minkään laista turvaa... Olen heikko en vain pysty enään käsittelemään näitä tunteita. Haluaisin vapaitua tästä.. mutta se vetää minut vain aina takaisin sinne syvään kuoppaan... I'm losing myself.. 

I'm praying for help

i'm falling down on my knees,I pray for help, but no one hear me.

I scream, still no one can hear. 

I'm alone again, no one cares. i'm invisible, no one can to see me.

I feel so alone, i turned my face into the dark, i can't see my light anymore.

I'm walking in the dark , i hear voices in my head, those voices are speaking to me,

those says to me " you're going to live alone forever and ever, you're just one little mistake in this world" 

I fall into my bed, i cry again.. I feel...i feel that i am worthless.

I can't hear my voice, i can't scream or cry..

I put my blade, against my skin. 

i cut couple times my wrist. couple times my thigh.

i can feel  i am alive again...

by- me 

anteeksi kirjoitus ja kielioppi virheet.

Good fucking luck for you asshole!!

iski vain taas tarve kirjoittaa tänne.. pitkästä aikaa.. En oikeastikkaan jaksa enään yrittää miellyttää yhtään ketään,se sattuu niin perkeleesti.. en vain jaksa.. yritän todella olla onnellinen silti minusta tuntuu siltä kuin olisin täysin onneton.. mikä minua riivaa?olen saanut kaiken silti mikään ei tee minusta täysin onnellista,johtuukohan se siitä kun en ole itse kunnossa? terapia alkaa keskiviikkona, samana päivänä mulla on sossukäynti, ja tuo stressaa mua aivan liikaa haluaisin perua nuo käynnit. Kun menen sinne tiedän ettei siitä tule mitään kun äitikin tulee sinne.. kysymys kuuluu miksi äidinkin pitää tulla? uudet viillot on vain avun huuto pois tästä maailmasta. En vain osaa lopettaa vaikka kuinka haluaisin, loppujen lopuksi sorrun siihen aina uudestaan ja uudestaan. haluan vain pois.. toinen asia mikä mua ahdistaa on se et tunnen itteni taas kunnon löllöpalloksi ainakun tulen kotiin tulee jotain sanomista mun mahasta.. vittu eikö sen vois vaan antaa olla mun oma asia minkälainen maha mulla on... anteeks tällänen rage angsti  taas.