Äh... en tiedä miksi se ei lopu se vain jatkuu ja jatkuu.. se ei päästä musta irti.. oon ollu jo omasta mielestä pitkän aikaa kuivilla itseni vahingoittamisesta ja kiitos siitä kuuluu vain yhdelle ihmiselle. Ahdistuneisuutta kämppiksestä ja siitä kuinka kuuntelen sitä ja sen huolia välittämättä siitä kuinka raskaalle se vetää mut itteni.. alaspäin on tultu vajottua aika kovalla tahdilla kun ei jaksa enää pitää itseään pystyssä.. voimat loppuu viikkoisin mutta viikonloppuisin unohdan kaiken kun pääsen rakkaani viereen,siellä saan kerättyä itseäni edes vähän kasaan.. saan ahdistuskohtauksia kaupoissa, kämpillä sille ei näy loppua.. välillä ajattelen että tekisin itselleni jotain pahaa mutta en halua satuttaa rakkaitani, vaikka ote lipsuukin hieman. Ei oo aikaa ajatella ittee ja yrittää saada itseäni kuntoon.. koulu vie aikaa niin paljon.. positiivisia asioita olen laihtunut melkoisesti tämän vähän ajan aikana ja nautin siitä.. hieman vielä pitäisi lähteä niin olisin sujut vartaloni kanssa ehkä. Syömisestä on tullut vaikeampaa, enkä pysty syömään paljoa.. mutta eiköhän se täältä nousta jonain päivänä
