iski vain taas tarve kirjoittaa tänne.. pitkästä aikaa.. En oikeastikkaan jaksa enään yrittää miellyttää yhtään ketään,se sattuu niin perkeleesti.. en vain jaksa.. yritän todella olla onnellinen silti minusta tuntuu siltä kuin olisin täysin onneton.. mikä minua riivaa?olen saanut kaiken silti mikään ei tee minusta täysin onnellista,johtuukohan se siitä kun en ole itse kunnossa? terapia alkaa keskiviikkona, samana päivänä mulla on sossukäynti, ja tuo stressaa mua aivan liikaa haluaisin perua nuo käynnit. Kun menen sinne tiedän ettei siitä tule mitään kun äitikin tulee sinne.. kysymys kuuluu miksi äidinkin pitää tulla? uudet viillot on vain avun huuto pois tästä maailmasta. En vain osaa lopettaa vaikka kuinka haluaisin, loppujen lopuksi sorrun siihen aina uudestaan ja uudestaan. haluan vain pois.. toinen asia mikä mua ahdistaa on se et tunnen itteni taas kunnon löllöpalloksi ainakun tulen kotiin tulee jotain sanomista mun mahasta.. vittu eikö sen vois vaan antaa olla mun oma asia minkälainen maha mulla on... anteeks tällänen rage angsti taas.
