it sucks because I was getting better and now i'm not.

Hei jälleen. Olen kotiutunut 2 viikon osastojaksolta mikä kummaa minä olin siellä... en mennyt sinne omasta tahdostani. seuraavat 2 viikkoa taas siellä maanantaista lähtien olisi hieman vapaampaa kävisin koulua ja muutenkin... Siellä minulla oli päivärytmi joka ei tule olemaan kohdillaan kaikesta huolimatta kun kotiudun lopullisesti, siellä minulle syötettiin sitä paskalääkettä,mutta sain paremman tilalle.. He yrittävät saada minut lopettamaan, mutta tiedän etten osaa minä olen yrittänyt niin monesti _yksin_  saada kaikkea tätä loppumaan, toivoen että minä olisin menossa parempaan suuntaan, toivoen että tämä kaikki loppuisi. Mutta ei mikään ei ole mennyt kohdilleen...Ahdistuneisuus on kasvanut... entinen lääkärini sanoi että se johtuu vähäisestä unesta... ei johtunut minä nukuin tarpeeksi .. Muistan niin kauan kuin olen tehnyt tätä itselleni olen mennyt parempaan suuntaan, mutta nyt taas tuntuu että olen menossa huonompaan... itken öisin, mutta päivisin lääke vaikuttaa olen iloinen,hymyilen... mutta tekisi mieli itkeä.. Ne silmät jotka kimmelsi pienenä onnesta ja ilosta... ovat vain enään kimmellys tuskasta ja kivusta jonka toivoisin jo loppuvan, pääseväni pois.. Se hymy joka nousin vielä 3 tai neljä vuotta sitten silmiin asti, se hymy joka ei tuntunut niin väkinäiseltä vaan terveeltä.On enään nykyään pelkkää tuskaa,sitä kun hymy tuntuu pahalta, sitä kun sen tekee vain pakosta... Sanat joita olen kuullut paljon on sanat kuolema ja pelko... kuten mun isosisko sanoi mulle " mä en koskaan haluais haudata omaa lastani." tai se toinen lausahdus "mua pelottaa että joku päivä joku tuntematon soittaa ja sanoo että jokin viilto on mennyt liian syvälle".. Mitä he ajattelisivat jos tuntematon soittaisi.. mitä heillä silloin kulkisi mielessä..Minun pitäisi kanavoida tunteitani paremmin, mitä jos mä en vain osaa kertoa tunteistani, mitä jos mä en vain uskalla. Onko se vain niin vaikea ymmärtää etten minä osaa tehdä tuotta kaikkea mitä nuo muut saattaisivat osata.. Minä olen vain ajatellut sanaa kuolema, ajatellut taivasta ja tähtiä. milloin olisi minun aikani lähteä? milloin minä pääsisin pois?..

♥:blacksymphony

Kello pyörii enkä vieläkään oo varma, et mitä pitäs tehdä, ehkä mul on tunnevamma?

Tänään.. tai siis eilen en mennyt kouluun.. äitini soitti aamulla että nousisin ylös yritin puin päälleni ja yritin mennä ovesta.. mutten uskaltanut minua ahdisti niin paljon että rupesin itkemään, minä en vain kestänyt sitä ajatusta että taas minua katsoisi kymmenkunta puolituttua luokkalaista ja opettajat... en vain pystynyt ahdistukseni taso on noussut paljon.. minua jopa pelottaa käydä kaupassa..Tuntuu että hartioillani olisi tuhansien kilojen painoinen paino joka painaisi minua maahan. Kaikki sanovat että eihän kukaan voi ymärtää sinua jos et kerro ongelmistasi kellekkään, ei niin.Yritän kertoa,mutta loppujen lopuksi sanat jotka sanovat ovat **ei mitään sittekkään* tai yritän selittää sen hyvin vaikeasti.. En todellakaan tiedä keihin voin luottaa ja keihin en, sen takia pidän kaiken myös itselläni en kerro ongelmistani muille enään. tuntuu siltä kuin vain vetäytyisin kaikesta taas. Harva ihminen saa minut nykyään edes hymyilemään,se on vaikeaa saada minut aidosti hymyilemään tai nauramaan.. muuten tunnenkin vain ahdistuneisuutta jos täytyy vääntää naama hymyyn väkisin. olen vähään ylpeä itsestäni olen laihtunut ja olen niin onnellinen siitä.mut heippa meen kokeilee tuota unentuloa.

fuck the world

Kuinka moni teistä tietää sen tunteen kun vois vaa vajota sängynpohjalle ja itkeä? hoho joku pian ajattelee että angstaan vain siksi etten ole enään netankanssa.... mutta tämä ei ole sitä... siihen sanottuna mulla ei ole enään mitää mistä haluaisin avautua... oma vikani.. Tämä on vain sitä ahdistusta ja sitä kuinka haluaisin vain eristäytyä taas kerran..Se että olen taas aloittanut itsenisatuttamisen ja kaiken muun mukavan ei tunnu oikein mielenkiinotiselta.Väsyttää niin paljon että voisin vain itkeä muutaman päivän siihen putkeen. On vain vähän raskas olo kun kellekkään ei voi kertoa enään mistään.. kun kehenkään ei voi luottaa täysin. keskiviikkona tapaaminen, erikoislääkärin,sossujen,kuraattorin,psykiatrin ja varmaan myös osastolta jonkun hoitajan kanssa... ei minua oikein kiinnosta.